Muistoissamme

Kertomus sateenkaarisillasta

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Kirjoittaja tuntematon
  • Carabida's Daydream 'Patu'
    Carabida's Daydream "Patu"
    Syntynyt: 08.02.2009
    Kuollut: 02.03.2020
  • Rainmaker Kind Regards 'Pipsa'
    Rainmaker Kind Regards "Pipsa"
    Syntynyt: 23.03.2008
    Kuollut: 30.12.2019
  • Carabida's Day Of Blaze 'Ransu'
    Carabida's Day Of Blaze "Ransu"
    Syntynyt: 08.02.2009
    Kuollut: 17.10.2018
  • Rajalinjan Husaari 'Pekko'
    DV-08 Rajalinjan Husaari "Pekko"
    Syntynyt: 22.08.2005
    Kuollut: 02.06.2017
  • Rainmaker Justyna 'Justiina'
    Rainmaker Justyna 'Justiina'
    Syntynyt: 03.04.2006
    Kuollut: 27.02.2017
  • Jelistaz This Time Around 'Siiri'
    Jelistaz This Time Around "Siiri"
    Syntynyt: 09.01.2009
    Kuollut: 11.01.2017
  • Jelistaz Oriental Pearl 'Helmi'
    FI & RU CH, RKFW-07 Jelistaz Oriental Pearl "Helmi"
    Syntynyt: 13.05.2004
    Kuollut: 01.02.2016
  • Carabida's Conquistador 'Konsta'
    JV-04 Carabida's Conquistador "Konsta"
    Syntynyt: 22.11.2003
    Kuollut: 07.06.2013
  • Carabida's Blaze of Glory 'Patu'
    Carabida's Blaze of Glory "Patu"
    Syntynyt: 10.04.1998
    Kuollut: 11.08.2010
  • Carabida's Alaska Agile 'Nirppu'
    FI & RU & EE MVA Carabida's Alaska Agile "Nirppu"
    Syntynyt: 17.02.1997
    Kuollut: 10.08.2010
  • Carabida's Bright Star 'Poju'
    FI & EE MVA Carabida's Bright Star "Poju"
    Syntynyt: 10.04.1998
    Kuollut: 05.07.2009
  • Rajalinjan Jadwiga-Jade 'Jade'
    FI & EE CH Rajalinjan Jadwiga-Jade "Jade"
    Syntynyt: 01.12.1993
    Kuollut: 30.06.2005
  • Algorita Blanca La-Cazadora 'Rita'
    C.I.B & FI & LV & EE CH, FI Lure CH, SMM-96 Algorita Blanca La-Cazadora "Rita"
    Syntynyt: 10.04.1998
  • Korotai Krasivaja Nina 'Nina'
    Korotai Krasivaja Nina 'Nina'
    Syntynyt: 05.02.1989
    Kuollut: 21.07.1998
  • Atlas 'Ate'
    Atlas "Ate"
    Syntynyt: 07.01.1986
    Kuollut: 07.02.1994